Quinteto Fuego on perustettu syksyllä 2001 Jyväskylässä yhtyeen jäsenten opiskellessa Suomalaisella konservatoriolla (nyk.Jyväskylän ammattiopiston konservatorio). Aluksi Piazzolla oli mukavaa vaihtelua Mozartille ja Bachille. Kun vielä henkilökemiat osuivat kohdalleen ja sointiin löytyi temperamenttia, tuli tangosta se kaikista tärkein juttu.Tiedon, taidon ja keikkojen lisääntyessä koulun vaikutus väheni ja yhtye alkoi toimia itsenäisesti. "Citta di Castelfidardo"-kilpailun toinen sija syksyllä 2004 viimeistäänkin vakiinnutti yhtyeen ammattimaisen maineen musiikkimaailmassa.
Vuosien mittaan Quinteto Fuego on esiintynyt laajasti ympäri Suomea, ennen kaikkea kotikaupungissaan Jyväskylässä sekä muualla Keski-Suomessa. Vuonna 2004 Fuego teki laajan kiertueen Keski-Suomen alueella yhteistyössä maakuntalehti Keskisuomalaisen kanssa. Fuego on kotikaupungissaan tuttu näky Jazz Barin lavalla sekä Nikolainsalissa konsertoimassa. Konserttilavojen ohella Quinteto Fuego on luonut tunnelmaa mitä erilaisimpiin yksityistilaisuuksiin aina Jyväskylän Kesän avajaisillanvietosta Neste Rally Finlandin vip-vieraiden illalliskonsertteihin. Muualla Suomessa Fuegoa on kuultu paitsi yksittäisillä keikoilla, myös mm. Seinäjoen Tangomarkkinoilla sekä Turun taiteiden yössä.
Piazzollan musiikin lisäksi Quinteto Fuego on nähty myös toisenlaisten projektien parissa. Yhteistyö Marion Rungin kanssa alkoi keväällä 2004 "Shalom - rakkaimmat lauluni"-konserteilla ja huipentui Marionin 45-vuotistaiteilijajuhlakonsertteihin Helsingin Savoy-teatterissa joulukuussa 2005. Jyväskylän Kansannäyttämön kanssa Fuego teki yhteistyötä syksyn 2003 Push Up!-revyyssä, jonka sävellystyöstä vastasi yhtyeen silloinen pianisti Suvi-Maria Mauer (os.Nikula).
Syksyllä 2007 Fuego esiintyi yhdessä Johanna Debrezcenin ja Saska Helmikallion kanssa Tampereen maailmantangofestivaalilla. Ohjelmassa oli suurelta osin fuegolaisten itsensä uudelleen sovittamia suomalaisia tangoja ja lavatanssimusiikkia.
Alkuvuoden 2008 Fuego eli varsin kiireisiä aikoja. Ehdoton huippuhetki oli oman ensimmäisen levyn nauhoitukset helmikuussa sekä tietysti levynjulkaisukonsertti Jyväskylän Summer Jazzeilla kesäkuussa. Keikkabussi puolestaan kuljetti meitä ympäri Suomen - olimme mukana niin Turku Jazzeilla kuin maailman pienimmällä jazzfestivaalilla Saijazzeilla Sallassa. Pohjoisen Suomen valloituskin on siis aloitettu!
Yhtyeen perustajajäsenistä mukana ovat edelleen Heli Siekkinen, Elina Mero ja Marja-Helena Ojanperä. Jutta Järvenpää ja Suvi-Maria Mauer muuttivat molemmat ulkomaille keväällä 2005. Viimeisimpänä Fuegoon on littynyt kitaristi Joona Hasan, joka löysi tiensä bändiin alkuvuodesta 2007.
Menneitä keikkoja:
Vuonna 2008
Vuonna 2006
Vuonna 2005
Vuonna 2004
Vuonna 2003
25/11/2009
QF keikalla Jyväskylän Popparissa 9.12.
29/6/2008
QF:n Myspace-profiili avattu!
8/6/2008
"Quinteto Fuego Plays Piazzolla" on julkaistu!
Hae omasi kesän keikoilta tai tilaa sähköpostitse Heliltä hintaan 20e+postikulut.
28/5/2008
Quinteto Fuegon debyyttialbumi "Quinteto Fuego Plays Piazzolla" julkaistaan Jyväskylä Summer Jazzeilla!
Ravintola Poppari
5.6.20
08 klo 22
Yhteystiedot:
Heli Siekkinen
045-6337118
helisiekkinen@hotmail.com