Fuegossa soittaneita muusikoita
Jani Koskela (1977), kontrabasso (Fuegossa 2006-2007 M-H:n ollessa vaihdossa Cardiffissa)
Jani vastaa Fuegon bassolinjoista Marja-Helenan poissaolon ajan. Valmistuttuaan Tampereelta muusikoksi hän jatkoi koulunkäyntiä Berliinissä. Sittemmin Jani siirtyi meidän kaikkien iloksi Jyväskylä Sinfonian bassosektioon. Muu bändi on sitä mieltä, että M-H:n palatessa Suomeen Janista aka Kakesta tehdään meille laulaja. Jani itse ilmoitti, ettei suostu laulamaan muuta kuin terssejä.
Mikko Nikula (1977), sähkökitara (Fuegossa 2005 - 2007)
Mikko Nikula on aloittanut kitaransoiton itseopiskeluna 13-vuotiaana ja jatkanut myöhemmin opintojaan Jyväskylän Suomalaisella konservatoriolla. Mikko opiskelee Jyväskylän yliopistossa musiikkikasvatusta. Hän on säveltänyt ja sanoittanut lukuisia lauluja, joita on julkaistu sekä Suomessa että ulkomailla. Vuonna 1997 Mikko perusti MGtH - yhtyeen, jossa toimii laulusolistina ja kitaristina. MGtH on esiintynyt ahkerasti kotimaan lisäksi myös ulkomailla, mm. Italiassa, Japanissa, Brasiliassa ja Ruotsissa.
29/4/2008
Quinteto Fuegon debyyttialbumi julkaistaan 5.6.2008 Jyväskylä Summer Jazzeilla!
2/3/2008
QF:n debyyttialbumin nauhoitukset päättyivät perjantaina Akun tehtaalla. Viikko oli raskas mutta antoisa, lopputulos on saatavilla myöhemmin keväällä.
Tuhannet kiitoset vielä Tomi Pietilälle sekä ammattitaidosta että huumorintajusta!
Kiitokset myös muille tehtaan ihmisille avusta, kannustuksesta sekä kahvista.
Yhteystiedot:
Heli Siekkinen
045-6337118
heli.siekkinen(at)elisanet.fi